Liikkuva varhaiskasvatus
Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma
Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman (ent. Ilo kasvaa liikkuen) tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikunnan iloon. Ohjelmaa toteutetaan oman yksikön lähtökohdista pienin askelin.
Ohjelmaan voivat ilmoittautua
- yksikkö (päiväkoti, perhepäivähoito, avoin varhaiskasvatus)
- kunta (varhaiskasvatuksen johto/hallinto)
Yksiköiden ilmoittautumisesta vastaa aina yksikön johtaja. Kuntatasolla päätöksen tekee varhaiskasvatuksen johto.
Ohjelmaan liittyminen on maksutonta. Kaikki ohjelman materiaalit ovat saatavilla veloituksetta sähköisesti ohjelman verkkosivuilla ja ohjelma-alustalla, jonne yksiköt saavat tunnukset ilmoittautuessaan mukaan ohjelmaan. Ohjelman materiaalit ovat myös tilattavissa painettuina omakustannehintaan sähköisellä tilauslomakkeella.
Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaa on toteutettu vuodesta 2015. Ohjelma siirtyi vuonna 2017 Olympiakomiteasta Liikkuva koulu -ohjelman yhteyteen. Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa hallinnoi LIKES-tutkimuskeskus. Ilo kasvaa liikkuen ohjelmaa toteutetaan ja kehitetään laajassa poikkihallinnollisessa yhteistyössä.
Lisätietoa ohjelmasta saat sivustolta www.liikkuvavarhaiskasvatus.fi
Lisätietoja
Antti Niiranen
Lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä
antti.niiranen(a)lapinliikunta.fi | 040 069 3321
